sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Lilli, näyttely ja paljon muuta

Tänä viikonloppuna on ollut paljon tapahtumia! Viki on ihan poikki. Odottaa varmaan että arki alkaa, ja saa nukkua aamupäivät.

Perjantaina ajelimme Pirkkalaan, Lilli pentua tapaamaan. Lilli on vasta 9vk vanha Cotton pentu! Vikin uusin serkku! Lilli oli pieni. Toooooooosi pieni. Ihan kuin kissanpentu. Yhtä pehmeä ja pörröinen, tassutkin oli yhtä pehmeät kuin kissalla. Viki oli oikea jättiläinen Lillin vieressä. Lilli ole suurinpiirtein Vikin pään kokoinen. Ekaks Lilliä pelotti paljon - joku valkoinen jättikoira tuli sen taloon. Lilli juoksi suoraan sängyn alle piiloon. Ajattelin että tästä ei tuu mitään... Jonkin ajan kuluttua, kun olimme pentua pissattamassa nurmikolla, koirat kuitenkin innostui leikkimään. Lilli pomppi kuin popcorni Vikin ympärillä. Nyt oli Vikin vuoro ihmetellä - Onko tuo 'marsu' oikeasti elävä? Meidän Viki on niin kiltti, että se erehty luulemaan pennun leikkimurinaa oikeaksi, ja alistu murinalle. Ihan oikeasti, meidän 10kk, 13 kg Lagotto, pisti maahan kun 9vk, 1 kg Cotton murisi leikillä! Enää (Päipi katso - kirjoitin 'enää' en 'enään'!) Viki ei kuitenkaan Lillille alistu. Kyllä niille tuli selviksi kuka on pomo. Koirat paini oikeastaan aina kun Lilli oli hereellä. Oli ihanaa katsoa kun Lilliputti ja Jätti paini! Viki ei oikein aina muistanut kuinka paljon isompi Lilliä se on. Lagotto kun on, niin Viki leikkii aina käyttäen etutassuja. Kun etutassu on yhtä iso kun painikaveri, niin pitää olla tosi varovainen. Toisaaltaan Lilli puri Vikiä milloin mistäkin, terävillä maitohampaillaan. Välillä se roikkui Vikin huulessa, välillä hännässä. Ylimmät ystävät koirista kuitenkin tuli - ja se on hyvä juttu, tulevat kuitenkin näkemään toisensa vielä moneen kertaan.

Lauantai aamuna pakkasin Vikin autoon ja lähdimme kahdestaan ajelemaan Hyvinkään näyttelyä kohti. Ilma oli viileä, matkanvarrella ulkolämpötila oli alhaimmillaan 2 astetta! Junioriluokassa oli 5 osallistujaa - tosi paljon kun lagottoja oli yhteensä vain 14! Niin siinä sitten kävi että Viki sai ainoana luokassaan sinisen nauhan (kaikki muut saivat punaiset). Arvostelu oli oikeastaan aika positiivinen. Aino mitä nyt negatiivista oli niin liitty turkin kiharoihin (pitäis kihartua paremmin) ja häntään (liian matala hännän kiinnitys, tai jotain siihen suuntaan). Luulempa että Viki sai tuon sinisen käyttäytymisensä ansiosta. Ensin se pelästyi kun tuomari tuli luokse, sitten se ei juossut vierelläni nätisti, vaan hyppi ja pomppi (Kävin lukemassa Gemman blogia - taitaa meidän koirat olla sukua toisilleen ; )). Kaiken kukkuraksi se vielä yritti kiivetä tuomarin syliin, kun tuomari tuli katsomaan hampaat... Kehän laidalla Lenni seurasi siskonsa pelleilyä kehässä - Lenni muuten osaa käyttäytyä hienosti kehässä! Nyt Lenni ei kuitenkaan osallistunut, vaan oli tullut Vikiä moikkaamaan. Oli tosi kiva nähdä, vaikka nähtiin vain lyhyt hetki. Koirat kuitenkin tunsivat toisensa!

Nyt minulla 'loppuu aika'. En ehdi enempää kirjoittamaan tänään. Mun piti vielä kirjoittaa Wanillasta ja tämänpäiväisestä lenkistä. Säästän kuitenkin ne tarinat huomiseksi!

1 kommentti:

  1. Hei,

    Oli mukava tavata teidät!
    Vikillä on ihanan valkoinen turkki.
    Olisi ollut mukava antaa koirien leikkiä vähän enemmän keskenään.
    Lenni on muuten kuten siskonsa eli on tuollainen hyppivä ja pomppiva koira. Pitäisi jo vähän rauhoittua!
    Lennin hieno käyttäytyminen kehässä on Kaijun ansiota. Minun kanssa siitä ei tulisi mitään.
    Lenni teki vaikutuksen viikonloppun a sukulaisiini kun löysi suppilovahveroita! Suppikset ovatkin sen herkkua!

    Terveisin
    Helena

    VastaaPoista