Syyshypyt

Sunnuntaina vietimme Auran Nuuskujen Syyshyppyjä kauniissa syyssäässä. Aurinko paistoi ja oli lämminttä. Paikalle tuli ihan mukavasti porukka - tosi enemmänkin olisi mahtunut mukaan.

Lusvassa oli kepittäjäkisaa, Urpo kisa ja Turbokisa. Viki oli tietysti kaikissa mukana. Turbokisassa Viki sijoittui hienosti toiseksi 5:llä virhepisteellä. Kaiken lisäksi Vikillä oli päivän nopein aika! Voi kun jarrut olisivat pitäneet pöydällä... No tässä oli kyseessä vain hyvin epäviralliset hassunhauskat kisat. Nyt pitäis kyllä saada aikaiseksi tuo ilmoittautuminen oikeisiin kisoihin.

"Minun pieni enkeli" - osa 38 ja 39

Osa 38:
Mulle oli tänään päivällä jätetty pöydälle paahtoleipää. Mua ei haitannut yhtään vaikka leipä ei ollu paahdettua. Osasin ihan itse kuitenkin ottaa pussin pöydätä ja syödä sen tyhjäksi. Hyvää oli - suosittelen!

Osa 39:
Illalla pääsin äitin kanssa moneksi tunniksi agilitykentälle! Tänään oli viimeinen kerta ulkona - ensiviikolla siirrymme halliin. Ensin sain tunnin olla mukana opettamassa muita koiria ja kerjäämässä nakkeja. Toisen tunnin äiti ajatteli että voisin levätä autossa niin kauan kun se kouluttaa. Sen jälkeen olisi mun vuoro harjoitella. Äiti oli onneks unohtanut mun sitruuna pannan kotia. Se tarkoitti että sain vapaasti haukkua autossa häkissä.

Kun äiti tuli noin puolen tunnin kuluttua hakemaan minut takaisin kentälle (pääsin sittenkin mukaan kouluttamaan!), niin se ei oikein tykännyt minusta kun aukaisi auton takaluukun. Mun häkki ei enää ollut ehjä... Se oli ihan vahingossa mennyt rikki. Lupaan ja vannon - mä en tehnnyt yhtään mitään - se vain yhtäkkiä oli rikki!

"Oho - mä EN ole tehnnyt mitään - tää on koko ajan ollu rikki!"

"Usko nyt - mähän tuun hulluks jollet usko. Ei oo mun vika - se oli vahinko..."

"Äiti sanoi että seuraavan kerran kun riehun kopassa niin jään kirjaimellisesti kiinni.
Ja lisäks se mutisi jotain jeesusteipistä - en tiedä mitä se tarkoitti. Onkohan se jotian syötävää?"

"Taidan mennä uimaan mutalammikkoon kun musta ei tykätä..."

 Terveisin,

Äitin pieni enkeli. Taas.

"Minun pieni enkeli" osa 37

Voi tuota minun pientä enkeliä... Tänään se oli rikkonnu yhden takin. Taskussa oli edellisenä päivänä ollut nakkeja - niiden jättämä tuoksu oli liian voimakas houkutin Vikin ahnean herkälle nenälle. Hoh-hoijaa...

Carmen serkku!

Tänä viikonloppuna Vikillä on ollu kaveri kylässä. Mun sisko tuli käymään mukanaan Carmen. Carmen on kaksivuotias espanjanvesikoira. Tytöt eivät kovin usein ole olleet kaksistaan - yleensä Carmenin äiti Wanilla on mukana. Vanhemmiten Wanilla ei oikein enää ole Vikin ystävä, mutta Carmenein kanssa kaikki meni hyvin!

"Maailmankirjat sekaisin!"

Maanantaina illalla kerjäsin ruokaa jo kello viisi. Pikkuisäntä oli kiltti ja antoi mulle ruokaa vaikka mun ruoka-aika oikeasti on kello kuus. Olin tosi tyytyväinen - ihanaa ruokaa ajoissa!

Kun kello sitten tuli kuusi kuulin kun äiti kysyi iskältä: "annoitko Vikille ruokaa kun se kerjäs aikaisemmin?". Iskä vastasi ette se ole antanut mulle ruokaa. Huomasin tilaisuuteni tulleen ja pomppasin heti pystyyn ja riensin äitin luokse. Heilutin häntää ja kerroin katseellani etten ole saanut iskältä ruokaa. En siis valehdellut yhtään - iskä ei ollu antanut mulle ruokaa!

Sitten se tapahtui. Äiti täytti mun ruokakupin. Söin iloisen yllättyneenä toisen annoksen ruokaa! Se jälkeen mun maha oli todella täynnä. Mutta luulen että vielä yks annos olis mahtunut.

No toissa aamuna äiti lähti taas työmatkalle. Se heräs niin aikaisin ettei se antanut mulle ruokaa. Iskälläkin oli niin kiire töihin ettei sekään antanut ruokaa. Sitten kun pikkuisätä heräs se vei mut ulos MUTTA EI ANTANUT RUOKAA!! Apua - eläinrääkkäystä! Luulin kuolevani nälkään päivän aikana.

Meidän maailmankirjat ovat menneet sekaisin...

30 000 lähestyy - oletko se juuri sinä?

Kun 25 000 käyntikertaa tuli täyteen Sissi ja Sera saivat yllätyksen postissa. Kenen kohdalle se tällä kertaa osuu? Ilmoittaudu - voi olla että uusi yllätys on luvassa!

Tuota maagista rajaa odotellessa voin kertoa vähän tämän päivä lenkistä:

Kut tavaksi on käynyt suuntasimme Vikin kanssa metsään. Vettä tihkutti - se ei meitä haitannut. Mulla on hyvät sadevaatteet ja Vikillä on taas turkki! Metsästä löytyi, yllätys yllätys, taas sieniä. Nyt mulla on maha täynnä suppilovahvero/kanttarelli/mustatorvisieni lämppäreitä! Meidän perheessä kukaan muu ei syö sieniä (ei edes Viki) joten minulle jää kaikki herkut!

Kotimatkalla pysähdyimme puistoon ja Viki sai lupaa tehdä jotain kiellettyä....

"Äiti - saanhan leikkiä hiekkalaatikossa saanhan?
Mulla on jo valmiiks likaiset tassut!"

Arvatkaa - saiko Viki lupaa?

Vain neljä

Onko neljä paljon vai vähän? Neljä kesää on tosi paljon, samoin neljä suklaalevyä. Neljä viikonloppua menee nopeasti - eli se on vähän. Neljä karkkia se vasta vähän onkin!

Mutta Vikillä on ollut tänä kesänä vain neljä punkkia. Onko se paljon vai vähän? Minun mielestäni se on vähän ottaen huomioon että me käydään paljon metsässä. Vikillä ei myöskään ole tänä kesänä ollut yhtään "punkkitippoja" niskassa. Onneksi ollaan päästy näin vähällä!

Ihana sunnuntai aamu!

"Tuu jo - mennään metsään!"

"Mentäiskö tännepäin?"

"Mikähän tuolla oli?"

"Kukkulan takana on varmaan orava tai jotain..."

"Saanko namin kun poseeran näin hienosti?"

"En kato äitiin päin, en kato äitiin päin - saan varmaan namin kun tulee
hieno poserauskuva! Mulla on nälkä"

Hämä, hämähäkki taidetta!

"Jokohan mä pian olen ansainnut sen aamiaisen?
Mielestäni tämä asento on myös aika hyvä!"

Lisää luonnon omaa taidetta!

Tällaisen ihanan aamuhetken jälkeen Viki ansaitsi ihan varmasti aamiaisen ja minä kupin kahvia. Lisää näitä aamuja kiitos!

Varsinaiset Lagotot - Koiran näkökulmasta

LURPPA Lounais-Suomen Spanielikerho Ry Jäsenjulkaisu 3/2011
 Kuulin en taas, sen taikasanan: Lagottolenkki! Lagottolenkki on sellainen päivä jolloin minä taas näen kaikki minun lagottokaverit. Kerran kuussa vuoden ympäri minun emäntä lausuu nämä taikasanat. Sanat saa minun korvat hörölle ja vipinää minun tassuihin. "Mennään jo, mennään jo!" viestitän emännälle.



Onnellinen Lagotto: turkki märkä ja keppi suussa!

Lagottolenkille emäntä ei tarvitse ottaa nameja mukaan. Minä käyttäydyn aina esimerkillisesti ihan ilman namejakin, niin tekevät myös kaikki muut lagotot. Joskus kerron innokkaille pennuille miten tulee käyttäytyä vanhempien seurassa, yleensä ne tajuavat heti.

"Keppi - missä mun keppi? Pliiiis!"

Lenkille lähtee joukko energisiä ja puhtaita hännän heiluttajia. Juoksemme, leikimme, nuuskimme ja kahlaamme. Aina jostain löytyy vettä - lagotto löytää aina vettä. Kiipeämme kallioilla ja aiheutamme sydämentykytyksiä omistajillemme kun vauhti välillä kuulemma on liikaa. Ihanaa koiranelämää! Kun me reilun tunnin, joskus kahden, jälkeen palaamme takaisin autoille energia on kulutettu. Ja jostain syystä minun emäntä ja muut omistajat nyrpistelevät neniään - emme aina näytä ja tuoksu ihan yhtä hyviltä kun on kotiinlähdön aika!






 Kesäisin käymme kerran viikossa uimassa yhdessä. Silloin vesi loiskuu ja hiekka pöllyää kun yhdessä haemme veteen heitettyjä keppejä ja etsimme rantaviivalta tryffeleitä. Toiset minun kavereista ovat niin innoissaan vedestä, ettei ne millään tulisi sieltä pois. Ja kaiken aikaa taustalta kuuluu puheensorina: "Mitä ruokaa syötät Vikille? Paljonko Una painaa? Oliko se hyvä se trimmeri jonka ostit Adalle?" Taitaapa olla niin että nämä kokoontumiset onkin ihmisille eikä meille kiharaturkkisille sydämenvalloittajille.


Emäntä käski vielä kertoa että joukkoomme mahtuu vielä mukaan uusia kavereita - ottakaa rohkeasti yhteyttä emäntääni!

Terveisin,


Viki

Lagotto Romagnolo, 3v

Vesi lentää - lagottoloiskuja on vietetty joka viikko koko kesä!

Ei mennyt putkeen

Ei mennyt putkeen. Ihan kirjaimellisesti - Viki ei mennyt putkeen! Siitä seurasi hylkäys koska Viki oli sitä mieltä että sen piti mennä puomille putken sijaan... Se joutui hyppäämään mun jalan yli että se pääsi puomille - silti se teki sen.

Meidän hyvin vihreän joukkueen saldoksi tuli kolme hyllä ja ja yksi upea 5 pisteen suoritus (hienoa Rico!).  Minusta jotenkin tuntuu että tiistain treeneissä meillä harjoitellaan putkea, putkea ja putkea. Kaikki kolme hyllyä tuli putkesta. MUTTA! Meidän joukkueen sijoitus ei ollut viimeinen - kahden joukkueen kaikki neljä koiraa hylättiin. Oli oikein hyllyjen päivä - yli puolet osallistuvista koirista jäivät ilman tulosta.

Kotimatkalla takapenkiltä kuului kannustava lohdutus: "niitä hyllyjä pitää ensin kerätä jotta on jotain mihin pokaaleja laittaa!"

Mua jännittää - Vikiä ei!

Tänään se sitten koittaa! Se meidän eka virallinen startti. Ja kun kerran ura aloitetaan niin aloitetaan sitten kunnolla: piirimestaruuskisoista! Tosin kyseessä on joukkuekisa. Viki kyllä osaa, mutta miten mun hermot kestää? Viki lähtee joukkueen ankkurina radalle. Ennen meitä osamistaan esittelee Rico, Ares ja Jaago. Toivottavasti Vikillä on radalla jotain muuta mielessä kun Jaagon lihapullat...

Agilityn koulutusohjaajan peruskurssi

Tämä viikoloppu menee agilityn parissa - nyt on vuorossa koulutusohjaajan peruskurssi. Kurssi on todella ielenkiintoinen! Olen oppinut jo paljon uutta. Harmi ettei Viki ole päässyt mukaan...

"Mun äiti tuli kotia - taas..."

Mun äiti tuli kotia keskellä yötä eilen. Se oli taas ollu työmatkalla. Jossain Pariisissa se oli ollu. Se sanoi että eiffeltornia ei näkynyt. Mitäköhän se silläkin tarkoitti. Sain kuitenkin tuliaiseksi Benecol-keksin! Joten ihan hyvä että se tuli. Kaks kokonaista ja yhden puolikkaan yön se oli poissa. Sain nukkua iskän vieressä vaikka ei ollu ukkonen.

Iskä kertoi jo iltapäivällä että äiti tulee yöllä. Sen jälkeen odotin levottomana koko illan. Vasta yöllä yhden jälkeen äiti vihdoin tuli. Kun olin syönnyt keksin pääsin äitin viereen nukkumaan. (Mä olen ihan varma että vielä joku päivä mä nukun joka yö sängyssä!)

Viime viikolla äiti oli kans kaks yötä poissa. Jossain saaressa. Mäkin olisin halunnut sinne. Koko tulevan viikonlopun äiti on agilitykouluttajakurssilla - en pääse sinnekkään mukaan. Ens viikolla äiti lähtee taas työmatkalle ja on yhden yön poissa. Hylkääköhän se meidät kohta kokonaan? Tämä blogin päivityskin on jätetty minun tehtäväksi.

Terveisin,
heitteelle jätetty Viki