Korvatulehdus...

Nyt se sitten iski. Vikin ensimmäinen korvatulehdus. Tänään sain vihdoin Vikin käytettyä eläinlääkärillä. Toinen korva on jo jonkin aikaa vuotanut ruskeaa töhnää ja Viki on raapinnut sitä. Olen parhaani mukaan hoitanut sitä putsaamalla. Nyt tuli sitten kahden viikon korvatippakuuri. Viki inhoo sitä kun kosken sen korviin. Jos kasvattaja Kaiju näkin kuinka huonosti olen nyppinyt korvakarvat Vikiltä, se varmaan olis mulle vähän kiukkuinen, niin ja syytä olisikin. Lääkäri sanoi, että Vikillä kasvaa karvoja melkein tärykalvoon saakka! Eli kun saadaan korvat kuntoon alkaa nyppiminen. Auts.

Nyt on mennyt yli kaks viikkoa siitä kun olemme viimeksi käynneet metsälenkillä. Nilkkani on edelleen kipeä. Fysioterapeytti sanoi että metsään ei ole mitään asiaa, eikä korkokenkiä saa käyttää. No en mä niitä metsään olis laittaannukaan - niitä korkokenkiä. Hah haa (nauran itse, ehkä kukaan muu ei ymmärrä mun puujalkavitsejä). Ehkä taas ensviikolla pääsee metsään?! Toivossa on hyvä elää.

Vikin pelot

Viki pelkää mm. sateenvarjoja. Sen sain huomata ensimmäisen kerran kun Viki oli ihan pentu. Tämä pelko ei ole tytöltä kadonnut ajan myötä minnekään. Edelleen sateenvarjot ovat tosi pelottavia.

Muistaakseni olen kesällä kirjoittanut niistä kamalista 'sarvista' joka nousee maasta Aurajoen rannoilla. Vikin mielestä ne sarvet (joihin veneitä kiinnitetään) on tosi pelottavia, niitä ei voi edes mennä nuuskimaan!

Uusin pelko, on pelko piippauksia kohtaan! Mutta vain tietyt piippaukset. Jos esim palohälytin soi se ei Vikiä hetkauta. Mutta auta armias jos Big Brother talon asukkaat käyvät kaupassa! Jos joku teistä seuraa tätä laatuviihdettä, kiinnittäkää seuraavalla kerralla huomiota siihen Siwan kassakoneen piippauksiin! Ne saa Vikiin vauhtia. Yleensä se nukkuu kun katon telkkaria, mutta kun nuo piippaukset kuuluu se on heti pystyssä murisemassa ja uikuttamassa. Se on heti ihan täynnä adrenaliinia. En oikeastaan tiedä onko se pelko tai ärtymys joka täyttää koiran. Saman reaktion koirassa sai aikaan meidän sähköinen keittiövaaán piippaus ja pojan kello kun se aamulla piti asettaa talviaikaan. Hassuja nuo koirat. Mitä sun koira mahtaa pelätä? Olen kuullut että varsinkin Lagotoilla on näitä kummallisuuksia. Hillo, Vikin iskä, pelkää muovipusseja!

Jo 100 juttua kirjoitettu!

Kun kirjoiten ensimmäistä juttua Vikin blogiin oli tammikuu. Tarkalleen tammikuun 14. pv. Enpä silloin olisi uskonut että näitä tekstejä tulee blogiin näin paljon!

Viime aikoina olen taistellut Vikin kanssa eteisessä joka lenkin jälkeen. Neiti pistää aina ranttaliksi kun panta pitää ottaa pois kaulasta! Sen vikkelät etutassut ehtii melkein aina väliin, tai sitten se nousee takatassuille. En voi ymmärtää miksi me joka kerta käydään sama sirkus läpi. Olen päättänyt saada tämän riehumisen kitkettyä pois. Sama ongelma oli muuten Agilitykentällä. Vuorojen välissä koira on kytkettävä ja suorituksen aikana koiralla ei saa olla pantaa. Ajattelin voittaa tämän taistelun väsyyttämis taktiikkaa - mitään ei tapahdu ennenkun tyttö rauhoittuu ja antaa ottaa pannan nätisti pois. Onko jollain muita ideoita?

Saunakoira

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että Viki tykkää saunasta. Eilen se taas näytti meille kuinka paljon se saunomisesta nauttii.

Viki kapuaa aina ketterästi ylälauteelle ennenkuin kukaan muu ehtii ja valitsee parhaan paikan, eli se pääty lauteilta missä minä haluan istua. Mutisten se sitten käskystä siirtyy keskemmälle lauteita. Ulos saunasta Viki pääse itse, sisäpuolelta ovi aukeaa tassulla työntämällä. Mutta heti kun saunanovi on sulkeutunut, Viki haluaa takaisin löylyyn. Saunan jälkeen Viki ei käy suihkussa, vaan karkaa olohuoneen sohvalle vilvoittelemaan.

Turhaa mutinaa

Turhaan äippä mutisee perheen MIEHILLE ne on musta ihan hyvin hoitannu mua. Taitaa äiti vaan olla kade kun sitä ei hoideta yhtä hyvin. T.Viki

Onneksi on kavereita!

Viki on tänä viikonloppuna päässyt tosi vähän ulos lenkille. Nuo muut perheenjäsenet ovat olleet uskomattoman laiskoja viemään Vikiä ulos! No eihän se ole ollut mikään yllätys. Tulin äsken sisälle. Kävin nilkuttaen ulkona Vikin kanssa. Onneksi Vikillä on kavereita! Ensin pellolle ilmestyi Elli, Vikin seuraksi. Koirat juoksivat innoissaan edes takaisin. Näki oikein miten Viki nautti. Sitten kun Elli jatkoi matkaa, niin Helmi tuli vastaan! Siitä alkoi uudet juoksurundit! Nyt Viki on tyytyväinen.

Niin siinä sitten kävi...

Keskiviikkona oli ihan ok ilma. Kävin kotimatkalla töistä ostamassa itselleni uuden vettäpitävän ulkoilupuvun. Uusi puku päällä suuntasin Vikin ja poikani kanssa lenkille. Meidän oli tarkoitus kiertää 'mastolenkki'. Päätimme että mennään sänkipeltoa pitkin. Viki jostain syystä epäröi hypätä pellolle, vaikka oja jonka yli piti hypätä, oli aika pieni. Kun Viki ei suostunut menemään ensin sanoin ääneen "no mä meen sitten!" Niin sinä sitten kävi että nilkka petti alta! Kun astuin ojan yli tunsin viiltävää kipua nilkassa. Olin ihan varma että nyt meni luut poikki. Viki ihmetteli mitä mä siinä maassa makoilen. Löysin etsiskelyn jälkeen puhelimen taskustani. Soitin miehelleni joka onneksi oli kotona. Hän tuli hakemaan minut autolla ja poika vei vastahakoisen koiran kotia. Ajoimme suoraan terveyskeskukseen, josta minut passitettiin TYKSiin röntgeniin. Onneksi mitään ei olut mennyt rikki! Kyseessä oli vain venähdys. Muutaman päivän - viikon verran on käytettävä keppejä, mutta jalkaa saa käyttää niin paljon kun pystyy. Viki oli tosi innoissaan kun vihdoin tulin kotia. Ihmetteli kyllä että: "Miksi äitillä on tuollaiset kepit? Miks se makoilee vain sohvalla tyyny jalan alla? Miks se ei vie mua iltalenkille?"

Nyt muutaman päivän jälkeen nilkka on edelleen turvonnut ja arka, mutta paljon paremmassa kunnossa jo. Olen edelleen käyttänyt keppejä ja Vikin ulkoiluttaminen on jäännyt todella vähiin. Mun parhaalla apurilla, nuoremmalla pojalla, on ollut kuumetta ja kurkkukipua. Viki on ollut todella ihmeissään kun lenkille sen kanssa on lähtenyt isoveli!

Saa nähdä päästäänkö ensiviikolla agilityyn. Huominen Lagottolenkki jää ainakin väliin...

"Määhän sanoin että mää en ala :("

Tuo äiti sanoi että mennään lenkille. Mä innostun aina lenkistä! Se on parasta mitä voi tehdä syömisen jälkeen. Mutta tiiättekö mitä? Se kaivoi esiin sen sadepuvun! Se kamalan rätin minkä se on ostannu mulle. Mä muka kastun ja oon ihan likanen, jos mennään ulos ilman sitä pukua. Mä en kyllä ala! Mä oon ja sanonnu, että mä en sitä käytä. Se otti vielä kuvankin. Katsokaa, yök!

Lenkille kun mentiin, niin mä jäin seisomaan paikalle - en liikkunut mihinkään. En kävele puku päällä ajattelin. Sitten se äiti laittoi mut kiinni. Mä yritin vielä jarrutella. Iskin molemmat etutassut maahan jarruksi. Se vaan suuttu mulle, sano että nyt on käveltävä. Päätin, että tarpeitani en ainakaan tee tuo puku päällä. Vaikka mulla oli kyllä kauhea hätä...

Kun tultiin sellaiseen risteykseen, josta tiedän että pääsee kotiin päin, niin yritin siitä kääntyä. Yleensä mä aina haluan siitä kohdin jatkaa vielä matkaa, mutta nyt mä halusin kotiin. No mun oli pakko jatkaa kun olin kerran narussa kiinni. Sitten kun me oltiin kävelty jo vartin verran, en voinnut enään pidätellä. Mun oli ihan pakko käydä pissalla vaikka mulla oli se puku. Nöyryyttävää. Kumma kyllä niin äiti kehu mua, kehu ihan kun pentua kehutaan kun se käy pissalla. Miksiköhän se niin teki? Olin kuitenkin edelleen sitä mieltä että kakkalla en kyllä käy.

Sitten kun olin jo melkein kotona niin näin Ellin. Se haukku mulle ihan hirveesti. Yritti juosta karkuunkin. No sitten mä kyllä jo vähän unohdin tuon puvun - leikkimien kaverin kans on kivaa!

Rockykin tuli paikalle. Me leikittiin kaikki kolme. Enemmän mä halusin leikkiä Rockyn kans, se on poika! Tuo Elli on sellainen pentu vielä. Jollet kerro kellekään, niin voin kyllä myöntää että mä tykkään Ellistä ihan yhtä paljon mutta tuo Rockyhan on poika!

Kun tultiin kotia, olin ihan puhdas vaikka olin leikkinyt kavereiden kans. Äiti sano että se oli sen puvun ansiota. Mä en oikein usko sitä. Mä osaan kyllä leikkiä niin etten tuu likaiseks. Asiat kuitenkin meni ihan niin kun olin päättänyt - en käynny kakkalla puku päällä!

T: Viki

Lisää kuvia agility kentältä

Mun apuri innostui ottamaan paljon kuvia agilitykentältä. Tässä niistä parhaat:




"Ai tästäkö? Eivai? No mistä sitte?"

"Olisit heti sanonnu että renkaan läpi pitää hypätä!"

Ensi viikolla treenit jatkuvat hallissa.

Aamulla Vikille tuli itku - se ei muistannut mihin oli illalla jättänyt luun! Etsiskelyn jälkeen luu kuitenkin löytyi ja Vikin päivä oli pelastettu.

Silloin kun minä en ole kotona, Viki nukkuu portaissa! Se kuulemma kantaa sinne myös "unikaverin". Minä en ikinä ole nähnnyt että se nukkuisi portaissa.

Kuvia kentältä

Tänään agilityperuskurssi jatkui. Viki taisi tietää jo kotona minne olimme menossa. Kun päästiin kentälle se tuskin malttoi odottaa että pääsee hyppimään. Eiliset opit oli pysynyt hyvin muistissa, eikä edes umpitunneli ollut enää pelottava. Pienen houkuttelun jälkeen Viki meni myös sinne vapaaehtoisesti. Siitä ei valitettavasti tullu kuvaa. Kuva on vain siitä, kun Viki on pussin sisällä!
Vaikka hyppiminen oli tosi kivaa - luulen että kaiksta paras este Vikin mielestä kuitenkin oli puomi! Sinne se oikein halusi kiivetä. Tällä koiralla ei ole korkean paikan kammoa.

Luulempa että meidän agilityharrastus jatkuu ens tiistaina...

Agility!

Vikin mielestä agility on kivaa! Vietimme tänään neljä tuntia 'koirien hyppyradalla' - huommenna on vielä toiset neljä tuntia koulutusta. Etukäteen ajattelin että tuo aika olis ollu liian pitkä, luulin että Viki ei jaksa keskittyä niin kauan. Mutta Viki nautti. Se hyppi ja pomppi sydämmensä kyllyydesä! Jälleen kerran sain huomata miten nopea se on oppimaan. Vaikka uusia käskyjä tuli liukuhihnalta ("aita", "avo", "pöytä", "puomi", "muuri", "umpi", "kiipee", "piiiitkä"), niin niiden sanoma meni nopeasti perille. Myös vanhat käskyt oli ahkerassa käytössä ("tänne", "luokse", "odota", "ohita"). Ainoa este josta Viki ei tykännyt oli umpitunneli. Ei ollu hauskaa mennä sellaiseen pimeään pussiin.

Huomenna koitan muistaa ottaa kameran mukaan. Luulempa että minuun ja minun koiraan iski agilitykärpänen. Mellä oli tosi hauska päivä! Sääkin oli meidän puolella, Kaarinassa satoi vettä mutta Turussa koulutuskentällä saimme nauttia auringosta!