sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kuvia kentältä





Tänään agilityperuskurssi jatkui. Viki taisi tietää jo kotona minne olimme menossa. Kun päästiin kentälle se tuskin malttoi odottaa että pääsee hyppimään. Eiliset opit oli pysynyt hyvin muistissa, eikä edes umpitunneli ollut enää pelottava. Pienen houkuttelun jälkeen Viki meni myös sinne vapaaehtoisesti. Siitä ei valitettavasti tullu kuvaa. Kuva on vain siitä, kun Viki on pussin sisällä!
Vaikka hyppiminen oli tosi kivaa - luulen että kaiksta paras este Vikin mielestä kuitenkin oli puomi! Sinne se oikein halusi kiivetä. Tällä koiralla ei ole korkean paikan kammoa.

Luulempa että meidän agilityharrastus jatkuu ens tiistaina...

1 kommentti:

  1. Hei,

    Lenni pääsee kokeilemaan agilitya keskiviikkona! Osallistumme muutaman kerran tutustumiskurssille.

    Näimme eilen Niilo-pennun, joka on Hillon toisesta pentueesta. Velipoika on muuttanut ihan tähän lähelle. Söpö pieni lagotto! Päänmalli on kuin Lennillä.

    Terveisin
    Helena ja Lenni

    VastaaPoista