Viiden virhepisteen päivä

Tänään ne agilitikisat sitten koitti: paperit, koira ja omistaja - kaikki oli tallessa!
Päivä oli kirpeä pakkaspäivä, mutta se ei Vikin menoa haitannut. Olin asettanut omat tavoitteet korkealle - halusin tuoda kotiin yhden nolla radan (siis yhden radan ilman virhepisteitä). Emme ihan yltäneet tavoitteeseen, mutta emme myöskään olleet huonoja. Päivä saldo oli siis yksi tyhmä virhe joka radalla.

Tällä kertaa otan vain yhden virheen omalle kontolleni: unohdin ohjata Vikin kunnolla kepeille ensimmäisessä startissa. Toisella radalla liian innokas koira yritti fuskata kepeillä "Häh - pitääkö mun oikeesti mennä joka välistä?" Viki kysyi multa kun ohjasin sen takasin keppien alkuun. Kolmannella radalla muurin palikka jostain syystä tippui. Viki ehkä ponnisti liian kaukaa, mitään muuta syytä en oikein keksi. Katsokaapa vaikka itse!




Päivän ehdoton voittaja oli kuitenkin blogikaveri  Sissi! Sissi teki kaksi upeaa nollarataa ja nousi kakkosluokkaan kilpailemaan - Sissi pääsi luokalta! Saa nähdä milloin Vikin kanssa yltämme samaan.

Kakkosluokkalainen Sissi!

Viki ja Sissi. Tai oliko se Sissi ja Viki?

Ihana päivä - nyt voimme ottaa rennosti ja sunnitella seuraavan starttiajankohtaa!

Paperit löytyi!

Paperit löytyi ja nyt voin hyvillä mielin valmistautua sunnuntain agilitykisoihin. Tänä sunnuntaina äänestetään mutta seuraavana sunnuntaina kerätään hyllyjä! Paitsi että olis se ihan kiva jos tekis vaikka edes yhden nolla radan. Vikillä menee nykyään treenit niiiin hyvin, myös kontaktit menee virheittä. Voi kun osaisin vain ohjata kunnolla ja koiralla olis korvat tallessa...

Paperit hukassa...

Ilmoitin Vikin tuleviin agilitykisoihin. Samalla huomasin etten löydä Vikin rekisteripapereita mistään :(
Mitä nyt tehdään?

Sitkeä sissi...

Viki kerjää sikakorvaa. Äsken jö juoksi kymmenennen kerran yläkertaan pikkuisäntien ovien taakse. Voi höh - ei ne vieläkään ymmärrä mitä se haluaa. Se haluaa sikakorvan!

"Äänetön äiti"

Uutena vuotena minä vedin lonkkaa sohvalla kun ihmiset paukuttelivat pihalla. Vähän mua kyllä harmitti kun eivät ottaneet minua mukaan paljuun. Mäkin olisin halunnut uida.

Kun uuden vuoden ensimmäinen päivä koitti mun äiti ei puhunut minulle mitään. Jotain iskä yritti selittää että äitiltä oli viety äänioikeus. Pikkuisännät ja iskä tuntuivat nauttivan tilanteesta, joten minäkin päätin tehdä samoin. Ei kai minun olisi tarvinnutkaan usko käskyjä joita mulle kuiskataan? Koko äänioikeutta äitiltä ei viety - se osasi vielä viheltää.

Tiistaina vein äänettömän äidin agilitykentälle. Vähän sitä jännitti että mitä siitä oikein tulee kun mua ei voi käskyttää muuta kun käsillä ja kropalla. Olin jo etukäteen päättänyt käyttäytyä hyvin. Välipäivinä treenit jäi väliin myrskyn takia. Siitä oli siis pitkä aika kun olin viimeksi päässyt hyppimään ja tiesin että jos en nyt käyttäydy hyvin niin hyppiminen jää taas vähiin.

Minä hypin ja kiersin ja kiipesin ja menin putkesta ja renkaasta ja pussista ja suoritin virheettömiä kontakteja (no pyppäsin kyllä muutamasta ylikin...), ihan vain äitin antamilla käsimerkkien avulla! Äiti oli musta todella ylpeä. Olin niin keskittynyt seuraamaan merkkejä etten muistanut haukkua radalla yhtään. Mutta miksi olisin haukkunut - eihän äitikään sanonut mitään. Olimme yhdessä hiljaa äänettömiä!

Nyt sillä äitillä ääni taas pelaa. Huokaus.

Terveisin,
Viki

Vuosi 2012 alkoi

Uusi vuosi alkoi rytinällä ja paukkeella. Viki otti iisisti. Sitä ei haitannut rakettien äänet. Sitä vain otti päähän kun ei päässyt muiden kanssa paljuun...

Tänään menin flunssasta ja äänen puutteesta huolimatta metsään kamera kourassa. Meidän "omassa metsässä" en ollut vielä käynyt viime viikkoisen myrskyn jälkeen. Sielläkin myrsky oli tehnyt tuhojaan. Paljon kaatuneita puita...

Nyt on ollut eilisestä asti pakkasta joten metsässä olis ollu tosi hyvä kulkea, flunssa vaan teki sen että lenkki oli matkaltaan todella lyhyt mutta kestoltaan kuitenkin tunti!

Víki oli poseeraus tuulella ja sain otettua taas muutamia kauniita kuvia ihanasta koirastani.

Varhain aamulla (tai siis ennen klo 9...) oli vielä hämärää.

"Mitä kuvaat? En ollu vielä valmis."

"Ihanaa kun aurinko paistaa mun silmiin!"

"Tuleeko hyvä kuva jos mä seison näin?"

"Vai onko tämä asento parempi?"

"Siitä sait kun en saanut mitään palkkaa vaikka poserasin hienosti..."

"Viimeinen yritys - äiti onhan sulla niitä nameja taskussa?
Katso kuinka kiltisti pyydän..."

Nameja ei ollut mukana tällä kertaa, joten Viki sai tehdä töitä ihan ilman palkkaa. Lenkki taisikin olla sille ihan tarpeeksi palkkaa!