Viimeyönä meidän Viki oli aivan mahdoton. Haukkui jokaista pientä ääntä joka kuului. Juoksi portaissa ylös ja alas. Herätti mut unesta monta kertaa - lopulta raahauduin ylös laittamaan sille sitruunapannan kaulaan. Se auttoi - neljästä eteenpäin meidän talossa sai taas nukkua!
Vikillä taitaa olla joku valeraskauksen poikanen. Se itkee yhtä pehmolelua jossa on vinku sisällä. Tuo yöllinen konserttikin ehkä oli jotain "suojelua". Toisaalta ulkona kyllä tuuli kovasti ja naapurissa kävi autoja, ehkä haukkuminen sittenkin oli ihan normaalia.
Jääköhän Vikiltä lahjat saamatta tänä vuonna? Noita "minun pieni enkeli" juttuja on kyllä kertynyt sitä vauhtia etten oo ihan varma onko Viki lahjoja ansainnut. Mutta onhan se ihana kun se tulee antamaan "nenäpusuja" tai kun se änkeää sohvalle syliin nukkumaan. Ja se on aina valmis lähtemään mun kanssa ulos. On ihana tulla kotiin kun yksi hännänheiluttaja iloisen malttamattomana yrittää pysyä sohvalla kun riisun takin ja kengät. Voi olla että Viki sittenkin saa jonkun lahjan. Kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti