lauantai 18. huhtikuuta 2009

Eka kerta

Viki on ollut meidän koira jo vuosi ja 3 kk. Eilen oli eka kerta jolloin ajattelin illalla etten jaksais millään mennä iltalenkille... Kun kukaan muukaan ei ollut halukas, niin minä lähdin kuitenkin. Menimme tuohonn lähimetsään. Eilen avattiin lähistölle uusi kauppakeskus nimeltään Skanssi. Kun olimme metsässä (Viki oli irti, se on oikeastaan aina irti...) niin alkoi yhtäkkiä kuulumaan kauhea pauke - uuden kauppakeskuksen avajaiset huipentuivat ilotulitukseen! Kello oli 9. Oli niin valoisaa ettei raketteja nähnnyt, vain kauhea jytinä kuului. Viki meni ihan sekaisin. Se ei kuunnellut minua ollenkaan, vaan lähti täyttä laukkaa äänestä poispäin. Suunta oli samlla poispäin kotoa. Yritin huudella Vikiä, mutta mitään ei näkynyt. Onneksi pauketta ei kuulunt kuin muutama minuutti. Kun oli taas hiljaista, tärisevä koira tuli näkyviin. Mun oli pakko laittaa se remmiin kiinni.

Mulla taitaakin olla paukkuarka koira. Saa nähdä miten käy uutenavuotena, viimeks se ei pälännyt. Tosi uutenavuotena pauke alkoi pikkuhiljaa, eikä se ääni ollut silloin näin jytisevä.

Summa sumarum - jos olisin jättänyt iltalenkin tekemättä - Viki ei olisi pelästynyt.

1 kommentti:

  1. Päin vastoin meillä taas todistettiin jälleen, että Gemma ei pelkää paukkuja, starttipistoolilla ammuttiin n. 15m päässä, neiti oli utelias, mutta jatkoi omia juttujaan häntä heiluen.

    Toivottavasti Viki ei saanut nyt mitään kammoa tapahtuneesta!

    VastaaPoista