keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Jo 5000 käyntikertaa Vikin sivuilla!

Enpä olisi uskonut sillo kun kun tätä blogi hommaa aloittelin, että joku muu kuin minä itse olisi tästä koko asiasta kiinnostunut! Nyt 11kk myöhemmin huomaan että kövijöitä sivulla on jo 5000! No kyllähän mä teidän että oma perhe varmaan parhaipna päivinä saa aikaan 4 käyntiä, mutta ilmeisesti Vikin toilailut kiinnostavat myös muita!

Eilen meillä oli taas agility. Ilmassa oli jotain kummallista - tosi moni koira ei totellut alkuunkaan käskyjä. Kolme eri koiraa karkasi naapurikentälle. Yksi niistä jopa kolmesti. Kaksi suurta urosta uhitteli toisilleen sillä seurauksella, että toista oli koko ajan pidettävä remmissä kiinni. Viki oli tosi kiltisti. Se oli ainoa tyttö paikalla. Se tykkää niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon siitä hyppimisestä. Eilen mun piti opettaa sille uusi käsky. 'Odota' käsky ei ollut tarpeeksi voimakas pitämään tytön esteen toisella puolella. Odota on enemmän sellainen sana mitä käytän lenkillä kun haluan että Viki odottaa mua (olen aika osuvasti osannut valita tuon käskysanan ;) )Opetin siis Vikille mitä 'paikalla' tarkoittaa. Siinä hyppelyn lomassa se sitten hiffas myös sen uuden käskyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti