tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Viki sai tänä joulunakin lahjoja! Ihmettelen kyllä vähän koska noita "Minun pieni enkeli" juttuja on tullut vuoden aikana rutkasti lisää. Tänä jouluna se ei kuitenkaan syönyt joululimppua. Pidin niistä - siis limpuista - paremmin huolta tänä vuonna.

Pitkästä aikaa Joulupukki vierailli meillä. Siitä on jokunen vuosi kun se on viimeksi käynnyt - vain tontut ovat tuonneet meille lahjoja viimevuosina. Joulupukilla on ollut kiire käydä lapsiperheissä joissa on pienet lapset. Viki ei pitänyt laisinkaan Joulupukista, se haukku pukin pystyyn...
Viki jaksoi sinnikkäästi odottaa koko illan kuin jaoimme lahjoja. Meillä on aina ollut sellainen perinne että yksi lahja jaetaan ja aukaistaan kerralla. Vasta sitten otetaan kuusen alta toinen lahja. Nyt kun ihmisiä oli paikalla 11 ja koiria kaksi niin lahjojen jakaamiseen kului ihan koko jouluaatto. Joka joulu kuusen alta löytyy myös hyvältä tuoksuva koiralahja jonka Viki ihan itse saa käydä hakemassa. Tänä vuonna niitä tuoksuvia lahjoja oli peräti kaksi! Toisessa sikaa ja toisessa kanaa. Nam sanoi Viki. Tuoksuvien lahjojen lisäksi Viki sai kolme muuta lahjaa.
Lambi lammas (jolta jo puuttuu nenä ja toinen silmä), kissanameja oikein purkin kera (kissanruoka on vakionami lenkeillä) ja leijona joka edelleen on ehjä. Oikealla kuvassa on Viki ihka elävänä - se ei ole mikään pehmolelu!
Myrskytuulet riepottelevat edelleen Turunseutua, agilitytreenitkin peruttiin tältä päivältä. Me lämmitellään nyt yhdessä takkatulen äärellä.

Hyvää Joulun jälkeistä elämää kaikille!

1 kommentti:

  1. Sulla on tosi kiva blogi ja ihana kirjoitustyyli!
    Jään kyllä seurailemaan tätä blogiasi...
    Vieraileppa sinäkin minun bloginalussa, käy jättämässä kommentti ja mielellään myös liity lukijaksi! :)
    http://mmilya.blogspot.com
    Oikein ihanaa uutta vuotta!
    T. Mmilya

    VastaaPoista