keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Lumipyry

Luulin että talvi olisi ollut ohi... Tänään on kuitenkin tullut aivan valtavasti lunta! Koko talvena ei ole satanut edes yhteensä näin paljon. Vikin mielestä lumi on kivaa. 'Kasa' on taas täällä! Taas voi leikkiä kaivinkonetta.

Viki nappas Wanillalta palasen vanhasta puruluusta. Se on sellainen ohut 'nahkapala'. Se on Vikin aarre! Luu kannetaan yöksi mukaan makkariin - ja aamulla se otetaan mukaan sieltä pois! Valitettavasti luu kuitenkin pienenee ja pienenee. Kohta siitä on jäljellä vain muisto.

Nyt kaikki kulmahampaat on lähtenyt. Onneksi. Viimeinen irtosi aamulla kun pikkuisen koitin heiluttaa sitä kynnellä.

Saimme postia Hillo iskältä - sekin oli ollut lähes puolivuotias kun oppi sisäsiistiksi! Ja jos muistan oikein, niin kasvattaja Kaijukin kertoi vastaavanlaisia kokemuksia. Pikkuvahinkoja sattuu vielä silloin tällöin Vikille, mutta oikeastaan aika harvoin.

1 kommentti:

  1. Hei,
    Viki näyttää oikein nätiltä tuossa otsikkokuvassa. Meidän Gemmalla on nyt lyhyet karvat(paitsi päässä) ja on melko hoikkanen tyttö. Ensi viikonloppuna olemme menossa luultavasti match showhun, saa nähdä miten neiti esiintyy kun emme noita näyttelypuuhia ole vielä harjoitelleet, vain tokoa.

    Hyvää kevättä! (Päivitän blogimme tällä viikolla, kirjoitusinspis ollut hukassa)

    VastaaPoista