perjantai 31. elokuuta 2012

Viki ja Jade: päivä 1 - sunnuntai

Päivä 1, sunnuntai:

Aamulla en saanut nukutuksi - heräsin aikaisin ja vein Vikin lenkille. Vihdoin se päivä koitti kun Jade haetaan meille!

Viimeinen aamulenkki kahdestaa...

Siinä puoli yhdeksän aikaan sain perheen kiskottua ylös sängyistä, ja klo kymmenen olimme jo kasvattaja Kaijun oven takana. Jade oli pennuista ensimmäinen joka pääsi uuteen kotiin. Muut pennut Jaden "kaksonen" Sheri (oli väriltään ihan samanlainen), Roma (se ihana vaaleanruskea pieni pentu), Ava (tummanruskea tyttö joka jää Kaijulle) ja Amor (pentueen ainoa poika myöskin tummanruskea) jäivät vielä äiti-Torrin hoidettavaksi.

Paperit hoidettiin kuntoon ja suuntasimme kotiin. Matka meni hyvin. Ei tärinää eikä oksentelua. Jade oli ihan rauhassa mun sylissä. Taisi olla hyvä juttu että mulla oli sylissä Muumi vauva alusta. Niitä Kaijukin oli käyttänyt pentulan lattialla - haju oli siis tuttu.

Matkalla kotiin - "Ootko sä nyt mun Äiti?"
Helpotus oli suuri kun tulimme kotia ja saimme nähdä että tyttöjen kohtaaminen meni hyvin! Viki haisteli Jadea (joka oli mun sylissä) ensin takapäätä ja sitten Jade pääsi nurmikolle. Yllätyin kun huomasin että Jadea jännitti enemmän kuin Vikiä! Jade ei suinkaan juossut innokkaana Vikin kimppuun niin kuin Kaiju mua vähän oli varoitellut. Jade huomas heti että Viki oli vieras koira. Se oli hyvä juttu! Vikin ei tarttennu heti olla torumassa innokasta pentua. Kyllähän Viki murahteli Jadelle pitkin päivää, mutta ei mitään pahaa kiukkuilua. Eli meni ihan hyvin! Koska yläkertaan ei ehditty tutustumaan niin jäimme Jaden kanssa alakertaan nukkumaan.
Vikin ilme kertoo kaiken...

Ensimmäisen yön Jade nukkui ihan rauhassa. Minä en. Ulkona ukkosti monta tuntia ja vettä tuli kaatamalla. Aamulla saimme lukea lehdistä kuinka kadut olivat tulvinneet - vettä tuli niin paljon. Viki sai nukkua Iskän vieressä sängyssä mun paikalla. Silläkin oli hyvät oltavat!

1 kommentti:

  1. Voi teillä on mennyt hienosti :) Meillä uikutetaan vähän vieläkin, kun me ihmiset mennään nukkumaan makuuhuoneeseen, jonne Taika ei päääse. Muuten meilläkin menee tosi hienosti :)

    VastaaPoista