Aamupäivällä olin äitin mielestä maailman paras koira. Oltiin agilityradalla ja mä nyt ajattelin olla kiltti ja koskea kaikkiin kontakteihin ihan niin kuin se aina pyytää. En myöskään tiputtannu yhtään rimaa. Äiti oli iki onnellinen kun tultiin maaliin ja sain palkintojen jaossa puna-mustan rusetin jossa lukee AGILITY SERT vaikka olin vasta kilpailun 4.
Kun tultiin kotiin äiti keitti kaffet. Siitä mä en tykkää. Mutta mä tykkään kyllä muffinseista. Äiti on välillä yhtä ahne kun mä. Nyt se ei ollu. Se sano ettei se jaksa sitä kokonaan ja laitto lopun sohvapöydälle. Muutama minuutti myöhemmin kävelin siitä äidin ja pöydän välistä ja yritin vaivihkaa napata sen pullan. En onnistunut. Äiti huomas ja suuttu mulle! Ajatelkaa minä sertin omaavaa koira ei saa pullaa silloin kun tahtoo ja sitä on tarjolla nenän edessä. EPÄREILUA sanon minä!
Myöhemmin käytiin uudestaan vielä kokeilemassa agilityä. En meinannut uskoa silmiäni kun huomasin että taas mennään kentälle. Vauhti mulla oli tallella, mutta keskittyminen oli jossain aivan muualla. Sain 20 virhepistettä... Se on mun ennätys! Olin kuitenkin 19 kun koiria oli 26.
No kun tultiin kotia äiti teki jotain muuta eikä vahtinut mua. Kävin syömässä sen muffinsin sohvapöydältä. Se oli hyvä. Ja mun mielestä olin ansainnut sen! Enkö ollukin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti