lauantai 30. heinäkuuta 2011

Uusi metsä

Keskiviikkona emme suunnanneetkaan Lagotto Loiskuille - menimme Lietoon. Ensin kiersimme tunnin ihan "uudessa metsässä". Kipusimme ylös kalliolle josta oli hienot näkymät. Oli helle päivä. Lämpöä oli kotoalähtiessä 30 astetta. Metsässä oli kuitenkin hiukan viileämpää.

Pussiin kertyi litran verran kanttarelleja. Vikistä ei ollut apua niiden etsimisessä... Vielä pitää vähän kuivaharjoitella.


Katsokaa mikä leipälapio Vikin suusta roikkuu!

"Mennäänkö tuonne seuraavaksi?"


Kun metsä oli kierretty (emme eksyneet kertaakaan!), oli jalkapallopelin vuoro. Ihmisille olin pakannut mukaan mustikkapiirakkaa ja kylmää vettä. Koiralle oli tarjolla vain kylmää vettä. Sitä se joikin paaaaljon. Oli iso jano helteellä. Vikin mielestä oli epistä kun vain ihmiset sai mustikkapiirakkaa joten se päätti että sekin saa palan. Ennen kuin ehdin väliin se oli hotkaissut palan mustikkapiirakkaa! No kai se oli sen ansainnut - tunti metsässä helteellä ei oo ihan pikkujuttu.
"Eihän haittaa että mä otin palan mustikkapiirakkaa? Mun teki niin mieli sitä..."

Vikin mielestä olisimme ihan hyvin voineet mennä kotiin jo puoliajalla. Se pomppasi pystyyn ja pälyili kentälle heti kun huomasi että tuomari vihelsi pelin poikki. Kotia Viki kuitenkin pääsi vasta pelin jälkeen, joten vielä piti katsoa toinen osa ottelusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti