tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi 2013 oli täynnä kaikkea kivaa (ja vähemmän kivaa):
  • Vikillä takana 37 (!) virallista agility starttia
  • Huhtikuussa tapahtui Vikin siirto kolmosluokkaan
  • Alkuvuodesta sekä Jade että Viki olivat Kelpokoiran kursseilla - Jade oppi alkeet ja Vikin kanssa harjoiteltiin tekniikoita
  • Kesällä käytiin uimassa ja sitten käytiin uimassa
  • Elokuussa seura vaihtui - taakse jäi vanha Auran Nuuskut ja samalla monta hyvää ystävää ja paljon hyviä muistoja ja eteen avautui ATT ja uudet tuulet
  • Jaden lonkat kuvattiin  - C/B lonkat ja allergia oireet hillitsevät kummasti minun haluja teettä Jadella pentuja. Onneksi agilityä Jaden lonkat eivät haittaa.
  • Syksyllä aloitimme juoksu lenkit
Ensi vuonna:
  • Viki ottaa ensimmäisen sijoituksensa kolmenparhaan joukkoon agilityssä
  • Jade aloittaa kisaamisen ja kisaa kolmosissa ennen kuin vuosi loppuu
  • Minä juoksen leikiten 10 km lenkin
Nyt ulkona pommit paukkuu ja raketit loistaa - kumpikaan koiristani ei pelkää!
Hyvä Viki ja hyvä Jade - rohkeita olette.
Katse tulevaisuuteen ja onnea kaikille vuodelle 2014!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti