lauantai 13. kesäkuuta 2009

Likainen Lagotto - taas

Tänään ilma oli juuri sopiva pitkälle kävelylle, noin 20 astetta ja pilvistä. Viki juoksi tapansa mukaan mua edellä. Aina välillä se pysähtyy odottamaan - eihän sitä voi liian kauaksi mennä. Kaikki ojanpohjat tuli taas kierrettyä - tassut oli siis heti alkumatkasta mustat.

Lenkin puolessavälissä en heti huomannut että Viki paineli hevoshakaan. Kun huusin sen luokse, sieltä tukikin onnellinen RUSKEA koira! Silmät loisti. Näin miten se nautti siitä, ettei enää ollut puhdas. Viimeksi pesin koko koiran Lagotto Loiskujen jälkeen torstaina.

Olin ajatellut kiertää uimapaikan kaukaa tällä kertaa. Ruskeaksi muuttunut koira sai minut kuitenkin muuttamaan mieltäni. Suuntasimme siis seuraavaksi merenrannalle. Yllytin Vikiä kerta toisensa jälkeen hakemaan keppiä vedestä. Suurin osa ruskeasta irtosi. Saippuapesu oli kuitenkin edessä kun kotia päästiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti